Polarnode aloittaa Lappeenrannan datakeskushankkeen esirakentamistyöt

Suomalainen datakeskusyhtiö Polarnode aloittaa Lappeenrannan Pajarilaan sijoittuvan datakeskushankkeen esirakentamistyöt 13.5. Polarnode on kehittänyt hanketta sen alkuvaiheista lähtien ja vastaa nyt Nebiukselle toimitettavista esirakentamistöistä.

Nebius omistaa hankkeen ja toimii työn tilaajana. Polarnode tukee Nebiusta hankkeen totetutuksen valmistelussa ja luvituksessa, ja osallistuu nyt hankkeen toteutukseen myös rakentamisen palveluiden toimittajana. Rooli vahvistaa Polarnoden asemaa datakeskushankkeiden koko elinkaaren osaajana.

”Lappeenrannan datakeskushankkeen esirakentamistöiden käynnistyminen on meille tärkeä askel. Polarnode on vastannut hankkeesta sen varhaisesta kehitysvaiheesta lähtien, ja nyt olemme mukana myös sen konkreettisessa toteutuksessa. On hienoa päästä toteuttamaan tätä hanketta suomalaisin voimin yhdessä osaavien kumppaneidemme kanssa. Tämä vahvistaa asemaamme datakeskustoimialalla ja osoittaa kykymme toimittaa vaativia, suuren mittaluokan kokonaisuuksia Suomessa”, sanoo Mikko Toivanen, hallituksen puheenjohtaja, Polarnode.

Polarnode vastaa esirakentamistöiden toteutuksesta. Yhtiön pääkumppanina esirakentamistöissä toimii suomalainen Louhintahiekka Oy, joka on kokenut datakeskusten infrarakentaja. Polarnode painottaa toteutuksessa myös paikallisten toimijoiden hyödyntämistä aina, kun se on mahdollista.

”Haluamme, että datakeskushankkeiden hyödyt näkyvät mahdollisimman vahvasti Suomessa ja paikallisesti Lappeenrannan seudulla. Siksi meille on tärkeää, että työn käynnistyessä mukana on suomalaista osaamista ja että paikallisille yrityksille ja tekijöille syntyy mahdollisuuksia osallistua hankkeen toteutukseen”, sanoo Lauri Ikonen, teknologiajohtaja, Polarnode.

Esirakentamistöiden lisäksi hankkeessa on edetty myös muiden keskeisten urakkakokonaisuuksien osalta. Sähkökeskuksen rakentaa Caverion Suomi Oy. Sähköasema on keskeinen osa datakeskuskampuksen infrastruktuuria ja tukee hankkeen etenemistä kohti seuraavia toteutusvaiheita.

Esirakentamistyöt muodostavat perustan datakeskuskampuksen seuraaville rakennusvaiheille. Työmaan käynnistyminen voi näkyä hankealueen läheisyydessä muun muassa työmaaliikenteenä. Polarnode toteuttaa työt turvallisesti, suunnitelmallisesti ja ympäröivä alue huomioiden.


Lisätietoja

Mikko Toivanen
hallituksen puheenjohtaja, Polarnode Oy
+358 500 595 471
mikko.toivanen@polarnode.fi

Lauri Ikonen
teknologiajohtaja, Polarnode Oy
+358 40 653 4960
lauri.ikonen@polarnode.fi


Hankealueella tehtäviin töihin liittyvissä paikallisissa kysymyksissä voi olla yhteydessä:

Juha Tuominen
työmaapäällikkö
+358 44 980 4838
juha.tuominen@polarnode.fi

Add Your Heading Text Here