Rakennustyöt Lappeenrannan Pajarilassa ovat käynnistyneet, ja datakeskuksen ensimmäisen vaiheen kapasiteetin odotetaan olevan käytettävissä vuonna 2027. Valmistuessaan 310 megawatin kokonaisuudesta tulee yksi Euroopan suurimmista tekoälylaskentaan suunnitelluista datakeskuksista.
Suomalainen datakeskusten hankekehitysyhtiö Polarnode iloitsee Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen suuren investoinnin tuomista hyödyistä.
“On upeaa, että Lappeenrannan ja sen lähialueiden ensimmäinen datakeskushanke on edennyt nopealla aikataululla rakennusvaiheeseen, ja keskusta operoimaan saatiin Euroopan merkittävin tekoälyinfrastruktuuriyhtiö. Hanke on kokoluokaltaan historiallinen, ja suurinvestointi on upea uutinen koko Kaakkois-Suomelle ja tietysti todella merkittävä myös kansallisella tasolla”, Polarnoden hallituksen puheenjohtaja Mikko Toivanen iloitsee.
Nebius rakentaa parhaillaan yhtä maailman suurimmista, nimenomaan tekoälylaskentaan suunnitelluista infrastruktuurikokonaisuuksista. Yhtiön tavoitteena on varmistaa yli 3 gigawatin sopimuspohjainen sähkökapasiteetti vuoden 2026 loppuun mennessä. Nebiuksen asiakkaita ovat globaalisti muun muassa Meta ja Microsoft.
”Olemme rakentaneet Suomessa jo useiden vuosien ajan, ja on hienoa laajentaa toimintaamme täällä. Lappeenranta on merkittävä lisä globaaliin tekoälyinfrastruktuuriimme ja vie meitä olennaisesti kohti kapasiteettitavoitteitamme”, kommentoi Nebiuksen perustaja ja toimitusjohtaja Arkady Volozh.
Suomalainen Polarnode haluaa olla Pohjois-Euroopan johtava datakeskushankkeiden kehittäjä ja toteuttaja
Polarnode on suomalaisomisteinen yhtiö, jonka perustajat Mikko Toivanen ja Kalle Pykälä ovat olleet aiemmin valmistelemassa, rahoittamassa, rakentamassa, operoimassa ja omistamassa yli miljardin euron investointeja tuuli- ja aurinkovoimaan uusiutuvan energian yhtiö Ilmattaren perustajina ja edelleen jatkavina omistajina. Lappeenrannan hankkeen myötä Polarnode kasvaa merkittäväksi toimijaksi datakeskustoimialalla.
“Haluamme olla Suomen ja Pohjois-Euroopan johtava datakeskushankkeiden toteuttaja. Luotettava ja dynaaminen kumppani, joka toteuttaa suuren mittaluokan hankkeita nopeasti varhaisesta suunnittelusta sähköverkkoon liittämiseen (time-to-power) ja aina datakeskuksen käyttöönottoon asti, nopeuttaen asiakkaidemme pääsyä markkinoille (time-to-market). Lappeenrannan hanke on erinomainen esimerkki Polarnoden globaalillakin mittapuulla ainutlaatuisesta kyvystä tuoda tämän kokoluokan datakeskushankkeita nopeasti markkinalle. Hankkeessa yhdistyvät Polarnoden tiimin kattava datakeskusosaaminen sekä poikkeuksellisen laaja kokemus suuren kokoluokan infrastruktuuriprojekteista, hankekehityksestä, sähköverkoista ja rahoituksen hankkimisesta”, Polarnoden teknologiajohtaja Lauri Ikonen kertoo. Ikonen on aiemmin toiminut muun muassa Googlen Haminan datakeskuksen johtajana.
Polarnode on toistaiseksi julkistanut mittavat datakeskushankkeet myös Nokialla, Porissa ja Kuopiossa.
“Pohjoismaihin kohdistuu tällä hetkellä erittäin voimakasta kysyntää datakeskusmarkkinassa, ja Suomesta on mahdollisuus rakentaa menestyksekkään ja kestävän datakeskusliiketoiminnan keskittymä Euroopassa. Haluamme osaltamme olla mahdollistamassa datakeskusteollisuuden kasvun ja tuomassa tänne uusia investointeja. Suomi on houkutteleva kohde datakeskusten sijoituspaikkana: tarjolla on puhdasta ja kilpailukykyistä energiaa sekä mahdollisuus lisätä merkittävästi uusiutuvan energian tuotantoa, vahva sähkönsiirtoverkko sekä viileä ilmasto, joka vähentää jäähdytyksen energiantarvetta ja mahdollistaa jäähdytyksen rakentamisen vähäisellä tai jopa ilman vedenkulutusta. Ammatti- ja korkeakoulut kehittävät aktiivisesti koulutusohjelmiaan datakeskusteollisuuden tarpeisiin, ja vahva infrastruktuuri sisältää niin prosessissa syntyvän lämmön hyödyntämismahdollisuuden, liikenneyhteydet kuin yhteiskunnallisesti turvallisen toimintaympäristön”, Ikonen listaa.
Investoinnilla merkittävät taloudelliset vaikutukset
Lappeenrannan datakeskushanke tuo merkittäviä elinvoima- ja työllisyysvaikutuksia koko Etelä-Karjalaan. Rakennusvaiheen arvioidaan luovan noin 700 suoraa työpaikkaa erikoisosaamista vaativissa rakennustehtävissä, pääosin Lappeenrannan alueelle. Lisäksi rakentaminen työllistää satoja muita alihankkijoiden kautta. Toiminnassa ollessaan datakeskus työllistää yli 100 vakituista työntekijää sekä luo satoja välillisiä työpaikkoja käyttöön ja ylläpitoon liittyvissä tehtävissä.
“Investoinnin synnyttämät laaja-alaiset teknologia- ja työllisyysvaikutukset ulottuvat paitsi itse datakeskukseen, myös tekoälytoimialan ja sitä hyödyntävien yritysten kehitykseen, Lappeenrannan akateemiseen yhteisöön ja koko ympäröivään infrastruktuuriin. Investointi vahvistaa Suomen asemaa tekoälylaskennan keskittymänä ja tukee merkittävästi myös eurooppalaista datasuvereniteettia. Polarnode haluaa juurruttaa datakeskustoimialan hyödyt pysyvästi Suomeen ja olla vahva paikallinen toimija, joka luo työllisyyttä ja arvoa käyttämällä paikallisia palveluntarjoajia”, Toivanen kommentoi.
Lappeenrannan kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen uskoo suurinvestoinnin lisäävän Lappeenrannan ja lähialueen houkuttelevuutta niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisesti.
”Lappeenrannassa on kehittyvä toimintaympäristö ja etenkin korkeakoulujemme ansiosta huippuosaajia korkean teknologian alojen räätälöityihin tarpeisiin. Uusi datakeskus nostaa kaupunkimme suomalaisen tekoälyekosysteemin aallonharjalle ja palvelee eurooppalaista tekoälykysyntää vuosikymmenten ajan. Olemme ylpeitä siitä, että hanke toteutetaan Lappeenrannassa ja Suomessa, kestävästi puhtaan energian ja pääasiassa suomalaisen osaamisen voimin”, Sallinen sanoo.
Lisätietoja:
Mikko Toivanen, hallituksen puheenjohtaja, Polarnode Oy
Puh. 0500 595 471, mikko.toivanen@polarnode.fi
Tuomo Sallinen, Lappeenrannan kaupunginjohtaja
Puh. 040 624 1422, tuomo.sallinen@lappeenranta.fi